Kuva: dyshlivenkojulia / Magnific
Ota vieras mukaan tuttuun korttipeliin ja katso, mitä tapahtuu. Ensimmäisen jaon aikana kaikki sujuu, toisella kierroksella joku sanoo “meillä ei tehdä noin”, ja kolmannella ollaan keskellä keskustelua siitä, kenen kotona on opittu oikein.
Tämä toistuu kesämökeillä, joulupöydissä ja työpaikkojen pikkujouluissa niin säännöllisesti, että sitä voisi pitää lainalaisuutena. Syy on yksinkertaisempi kuin luulisi, ja se selittää samalla, miksi väittely ei koskaan ratkea puhumalla.
Kansanpeleillä ei ole omistajaa
Kaupallisella lautapelillä on kustantaja, painettu ohjekirja ja yritys, jolla on selvä intressi pitää säännöt yhtenäisinä. Perinteisellä korttipelillä ei ole mitään näistä.
Säännöt ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle puhumalla, ja jokainen siirto on tarjonnut tilaisuuden pieneen muutokseen. Joku muistaa väärin, joku sopeuttaa pelin neljälle pelaajalle kolmen sijaan, joku keksii lisäsäännön tekemään loppupelistä jännittävämmän. Kolmessa sukupolvessa kahden naapuritalon versiot eroavat toisistaan selvästi.
You may also Like
Kolme kohtaa, joissa erot syntyvät
Ensimmäinen on jakaminen ja aloitus. Kuka jakaa, mihin suuntaan, kuka aloittaa ensimmäisen kierroksen ja miten se muuttuu seuraavilla. Tämä on yleensä helpoin sopia, koska ero huomataan heti.
Toinen on pisteytys. Tässä erot ovat isompia ja niistä väitellään eniten, koska pisteytys ratkaisee voittajan. Kun kaksi ihmistä on oppinut eri pistetaulukon, kumpikin on käytännössä pelannut eri peliä koko ikänsä.
Kolmas ja hankalin on se, mitä tapahtuu poikkeustilanteissa. Mitä jos pakka loppuu kesken? Mitä jos pelaaja ei voi noudattaa maanpakkoa? Näitä tulee vastaan harvoin, eikä kukaan muista niitä etukäteen, joten ne selvitetään aina kiireessä ja väärään aikaan.
Poikkeustilanteiden erikoisuus on, että niistä sovitaan lähes aina silloin, kun ratkaisu vaikuttaa suoraan käynnissä olevaan käteen. Se tekee sopimisesta hankalaa, koska jokainen näkee heti, kumpi vaihtoehto hyödyttää häntä itseään. Sama sääntö olisi ollut täysin kiistaton viisi minuuttia aiemmin.
Miksi väittely ei ratkea puhumalla
Sääntökiistan erikoisuus on, ettei kummallakaan osapuolella ole väärää muistikuvaa. Molemmat muistavat oikein sen, mitä heille on opetettu. Kiista ei siis koske faktaa vaan sitä, kenen perheen versio on oletusarvo.
Juuri siksi keskustelu ei etene. Kun kaksi ihmistä väittelee asiasta, jossa molemmat ovat oikeassa, ainoa mahdollinen lopputulos on se, että sinnikkäämpi voittaa. Se ei ole hyvä tapa aloittaa iltaa.
You may also Like
Sama ilmiö tunnetaan monilta muilta alueilta, joilla tieto siirtyy suullisesti. Ruokaohjeet, sukujen tavat, työpaikkojen kirjoittamattomat käytännöt. Kaikissa toimii sama ratkaisu: kirjataan ylös se, mitä yhdessä tehdään, ja lakataan väittelemästä siitä, mikä on alkuperäistä.
Uusi pelaaja maksaa hinnan
Ennen ratkaisua kannattaa huomata, kuka kiistasta kärsii eniten. Ei se, joka väittää, vaan se joka ei tunne peliä lainkaan.
Kokeneet pelaajat väittelevät yksityiskohdasta, jonka molemmat ymmärtävät. Uusi pelaaja kuulee viisi minuuttia keskustelua termeistä, joita hän ei tunne, ja päättelee siitä että peli on monimutkaisempi kuin se on. Aika usein hän ei tule toista kertaa, eikä syy ole peli vaan sen aloitus.
Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa porukka on koossa vain harvoin: sukujuhlia, mökkiviikonloppuja, työpaikan tapahtumia. Niissä ensimmäinen vartti ratkaisee, jatkuuko ilta.
Ratkaisu ei ole se, että joku on oikeassa
Tyypillinen tapa hoitaa tilanne on äänestää tai antaa periksi sille, joka puhuu kovimpaa. Kumpikaan ei toimi, koska kysymys ei ole mielipiteestä.
Toimivampi tapa on sopia ennen jakoa, mitä versiota pelataan, ja ottaa lähtökohdaksi jokin muu kuin kenenkään muisti. Sivustot kuten Playiro kokoavat yhteen pelisäännöt selitettynä vaihe vaiheelta ja tarjoavat ladattavan PDF:n, jonka voi pitää auki pelin aikana. Kun pöydällä on yhteinen lähtökohta, keskustelu muuttuu neuvottelusta valinnaksi, ja se vie noin minuutin.
Tämän jälkeen kotisäännöt voi ottaa käyttöön ihan vapaasti. Olennaista on, että ne sovitaan etukäteen eikä kesken käden, jolloin ne sattuvat aina hyödyttämään ehdottajaa.
Vapaa-aika Suomessa, mitattuna
Jos haluaa katsoa ilmiötä laajemmin kuin oman keittiön pöydän ääreltä, Tilastokeskus on seurannut suomalaisten vapaa-ajan viettoa pitkään. Vapaa-ajan osallistuminen -tilaston taustalla oleva vapaa-aikatutkimus on tehty vuosina 1977, 1981, 1991, 2002 ja 2017, ja vertailukelpoinen aikasarja ulottuu vuodesta 1981 nykypäivään.
Kyseessä on aihepiirinsä ainoa kansallinen tutkimus, joka tarjoaa näin pitkät sarjat. Uusia tietoja julkaistaan noin kymmenen vuoden välein, mikä tarkoittaa, että ilmiöiden muutokset näkyvät hitaasti mutta luotettavasti.
Sen rinnalla kulkeva ajankäyttötutkimus mittaa eri asiaa: siinä osallistujat pitävät kahden vuorokauden ajan kirjaa siitä, mihin aika todella menee. Yhdistelmä on hyödyllinen, koska ihmiset arvioivat omaa ajankäyttöään systemaattisesti väärin.
Muunnelmat eivät ole virhe
Tässä kohtaa kannattaa sanoa selvästi, ettei tarkoitus ole korjata kenenkään tapaa pelata. Muunneltavuus on nimenomaan syy siihen, että nämä pelit ovat yhä olemassa.
Jäykkä peli jää siihen porukkaan, joka sen oppi. Joustava peli mukautuu pelaajamäärään, käytettävissä olevaan aikaan ja paikallisiin tapoihin, ja siksi se elää. Suvun oma versio on perintöä siinä missä ruokaohjekin.
Käytännön muistilista
Sovi versio ennen jakoa, ei kesken käden. Käy läpi pisteytys ääneen, vaikka kaikki väittäisivät tietävänsä sen. Sovi etukäteen yksi henkilö, joka ratkaisee epäselvät tilanteet, jotta niistä ei tarvitse äänestää.
Ja jos porukassa on joku, joka ei ole pelannut peliä aiemmin, anna hänen kysyä ensimmäisen kierroksen aikana ilman että se maksaa mitään. Suurin syy siihen, ettei uusi pelaaja tule toista kertaa, ei ole häviäminen vaan se, ettei uskaltanut kysyä.
Kannattaa myös harkita, pelataanko ensimmäinen kierros avoimin kortein. Se tuntuu oudolta ja lyhentää opetteluvaihetta huomattavasti, koska säännöt näkyvät toiminnassa sen sijaan että ne pitäisi muistaa kuvauksesta. Moni pelikerho tekee näin uusien jäsenten kanssa, eikä kukaan pidä sitä alentuvana.
Yksi asia, joka kannattaisi tehdä
Kirjoita ylös, miten teillä pelataan. Ihan tavallinen paperilappu pakan mukana riittää.
Tämä kuulostaa turhalta ja on juuri se asia, jota ei koskaan tehdä. Muunnelmat eivät katoa siksi, etteivät ne kiinnostaisi ketään, vaan siksi ettei niitä kirjattu silloin, kun joku vielä osasi ne sanella. Kun se ihminen on poissa, versio menee mukana.
Ja sitten vain pelataan
Kaikki edellä sanottu vie viisi minuuttia illan alusta. Loppuilta kuluu itse peliin sen sijaan, että väiteltäisiin siitä, kenen mummo opetti oikein.
Se on suunnilleen paras vaihtokauppa, jonka pöydän ääressä voi tehdä.
